tiistai 20. lokakuuta 2009

Kauneutta pienissä asioissa








Pienet esineet, asiat ja niiden esille asettaminen tuovat iloa arkeen. Tämä pätee myös keittiössä.
En jaksa olla ihailematta omaa, isoa tallilyhtyäni. Se pelastettiin vuosi sitten joulumessuilta. Kreikan matkalta tarttui mukaan keraaminen pallo, hauska tuliainen ihan vaan itselle! Toisen lahjaksi saamani Pentikin lahjakortin tuhlasin maalaishenkiseen pöytälamppuun. Vanha, vanha peikko löytyi kirpputorilta viime kesänä.

Kirpputoriaarteiden uutta aatelia











Kirpputorivisiitti kruunasi flunssaisen ja tyhjän päivän. Löydöt piristivät ankeaa päivää, vaikka riihikuivaa kuluikin odotettua enemmän...

Käteen jäi valloittava lasinalunen, josta tuunasin magneetin kylppärin kaapinoveen. Yleensä niin superkallis Kodin Tölkki maksoi tällä kertaa vain 4 euroa. Nappasin sen miettimättä mukaani ja koristelin juuttinarulla. Se palvelee nyt tuikkukynttilöiden säilytyksessä. Kallis mutta vastustamaton pallonmuotoinen kynttilälyhty vei sydämeni! Se on iso, painava ja niin kaunis! Kunniapaikan se sai parvekkeelta kesäkukan tilalta. Löysin omenapeltipurkin, jollaisen muistan myös lapsuudenkodistani. Jo pelkästään sen takia se huusi minun kaappiini. :) Upea, keraaminen tarjotin on nyt ensimmäinen oikea tarjottimeni.